By Lotta, on joulukuu 5th, 2010
Joulun alla kaikki lemmikkiaiheiset lehdet, blogit ja pakinat ovat täynnä varoituksia suklaasta, kinkunluista ja muista koiria uhkaavista jouluvaaroista. Oletan, että Koirakaksikon lukijat osaavat jo välttää koiralle myrkyllisten ruoka-aineiden päätymisen koiran saataville ja päädyin ottamaan positiivisemman näkökulman koirien herkkuhetkiin.
Useimmat positiivisesti (=oikeaa toimintaa vahvistamalla) kouluttavat käyttävät makupaloja koulutuksessa palkkioina niiden kätevyyden vuoksi. Sopiva palkkio . . . → Read More: Koiran karkit
By Lotta, on marraskuu 21st, 2010
Yksi Koirakaksikon tärkeimmistä olemassaolon syistä on pyrkiä lisäämään lemmikkikoirien hyvinvointia. Suomessa tilanne ei ole niin huono kuin esimerkiksi USA:ssa, missä koirat eivät välttämättä pääse laisinkaan lenkille oman takapihan ulkopuolelle, mutta meilläkin näkee koiria, jotka voivat huonosti. Eläinsuojelutapaukset ovat ilmiselvä esimerkki huonosti voivasta koirasta, tai muusta eläimestä, mutta myös tavallisen kotikoiran elämänlaatua voisi monessa . . . → Read More: Hyvinvoiva koira on iloinen koira
By Lotta, on marraskuu 6th, 2010
Minulla oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan amerikkalaista poliisikoirakouluttajaa, Steve Whitea, joka piti koko päivän seminaarin poliisikoirakoulutuksen soveltamisesta tavallisten koiraharrastajien ja koiranomistajien arkeen. Steve tekee paljon työtä käytösneuvojana aggressiivisten koiiren ja niiden omistajien kanssa, joten luennollakin paneuduttiin paljon aggressioon ja sen ennakointiin.
Usein purematapauksissa ihmiset sanovat, että koira “puri varoittamatta”. Tämä on totta vain erittäin . . . → Read More: “Koira hyökkäsi varoittamatta!”
|
Testin tilaaminen on maksutonta ja se toimitetaan sinulle sähköpostitse antamaasi osoitteeseen.

Uudet kurssit alkavat viikolla 9. Osa ryhmistä on jo täynnä, osassa on vielä tilaa. Varaa paikkasi nopeasti!
Kaikki koulutuksemme pidetään Järvenpäässä, Puurtajankatu 21 B. Käytössä lämmin sisähalli, mahdollisuus myös ulkoharjoitteluun.

Tutustu Aktiivipassiin!
Kurssikalenteri.
|