Lotta Vihtonen

Lotta on ollut koirien kanssa lapsuudestaan saakka. Perheen ensimmäinen koira on auttanut Lottaa kävelemään opettelussa, ja oli siten hänen ensimmäinen “avustajakoiransa”. Ensimmäisen virallisen avustajakoiran Nessun (Tupla-Pummin Nelsson) Lotta sai 1999. Nykyisin Lotan työparina on avustajakoira lbu Ronny  (Mickelsbackens Fagus), jonka Lotta on itse kouluttanut. Ronnyn seurana kotona on kasvamassa myös labradorinnoutaja Fisu (Tintenfass L’entokala), josta toivotaan aikanaan Ronnyn työn jatkajaa.

Kouluttajana Lotta pyrkii saamaan koiran ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Myös eläimen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat hänelle tärkeitä.

Lotan edellinen ammatti, teknisen alan tutkija (TkL), tuo myös koulutuksiin järjestelmällisyyttä ja loogisuutta.  Siitä on apua myös avustajakoira-asiakkaiden kanssa, kun mietitään toimivimpia ratkaisuja hihnan pitämiseen, palkitsemiseen ja muihin käytännön haasteisiin.
“Kouluttaja ei ole koskaan valmis. Siksi koulutan itseäni jatkuvasti sekä teoreettisen osaamisen että käytännön koulutuksen alueilla.”

Lotta on suorittanut mm. seuraavat opinnot:

Eläinkouluttajan ja ongelmakoirakouluttajan opinnot 2009-2010, Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy
Koulutustekniikan peruskurssi I & II (“kanakurssi”), Trainer’s Choice 2009 & 2010